Tänään on aika vaikea raportoida mitä ollaan tehty, kun muistikuvat eilisestä ovat hyvin vähissä ja tänään ollaan vain levätty. Kalle on tainnu olla torstaina 5.2. hereillä melkein tunnin verran. Mutta sehän vaan tarkoittaa että perjantaina (tätä kirjoittaessa vuorokausi on jo vaihtunut) ollaan taas entistä kovemmassa vedossa!
Mentiin muuten eilen aikavyöhykerajan yli, eli nyt ollaan -8 Suomen ajasta.
Amerikkalaisessa telkkarissa olisi puolet vähemmän mainoksia jos sieltä poistettaisiin auto- ja lakimiesmainokset. Nuo alat hallitsee aika voimakkaasti myös tienvarsi ja billboard mainoksissa. Ambulanssin perässä juoksevat lakimiehet on kyllä melko huvittavia mainoksissaan.
New Orleans on seuraava pysähdyspaikka, 4* hotelli on varattu 3 yöksi. New Orleanshan on yhdysvaltojen party-pääkaupunki ja me satutaan sinne juuri perjantai-lauantaiksi...mitä vaan voi sattua!
perjantai 6. helmikuuta 2009
torstai 5. helmikuuta 2009
KSC
Kennedy Space Centerissä juu käytiin, ilman lounasta astronautin kanssa kustansi 38 dollaria ja oli kyllä sen arvoinenkin. Ei ihan unohtumaton kokemus, muttei harmita käyminen kun kerran ohi mentiin. Sea World ja Disney World Orlandossa jätettiin pois johtuen niiden hinnasta (77$/hlö) ja siitä että ne on suunnattu vähän nuoremmille. Mulla oli DW:ssä kyllä hauskaa kun siellä 15 vuotiaana kävin, mutta nyt voisi olla toisin.

Astronautin takana näkyy sukkulan (muistaakseni tää oli Discovery) ohjaamo
Hotelli Cocoa Beachillä oli Holiday Inn Resort, jossa oli 1300 huoneen lisäksi komeet uima-altaat ja erilaisia aktiviteettejä, ehdottomasti 68 dollarin arvoinen. Mutta miinusta tuli netin puuttumisesta (no oli wifi-verkkoa yhden pykälän verran, mutta se ei riittänyt yhteyden muodostumiseen) ja hotellihuoneessa kipitelleestä torakasta.
Cocoa Beach on ihan turistirysä: surffareita, rantalomailijoita, casinoristeilijöitä (ainakin 3 eri casinolaivaa starttaili Cocoalta) ja avaruuskeskuksessa kävijöitä.
Ilman nettiä ei saatu seuraavaa hotellia varattua, eikä oikeestaan edes osattu päättää missä yövyttäisiin seuraavaksi, joten eilinen päivä meni täysin summittaisessa ajelussa ja yleisessä pelleilyssä. Päädyttiin lopulta Gainesvilleen, jossa pilkkopimeessä hotellien löytyminen oli vähän tuskastuttava prosessi. Paikka on pieni kylä josta ei juuri muuta löydy kuin Floridan yliopisto. Jatkettiin siis heti matkaa etsimään uusia seikkailuja. Ensin 150 mailia Tallahasseehen jossa ruokailun tynkää ja sitten vielä 196 mailia lisää Pensacolaan jonne varattiin kahdeksi yöksi hotelli.
Bensa on maksanut suurinpiirtein 40 senttiä litralta (~1.85$/gallona), mutta kaikkeen muuhun on menny paljon budjetoitua enemmän rahaa. Miamista Cocoa Beachille ja edelleen Orlandoon maisema on ollut pelkästään suota tai taloa talon perään. Suoalueet on valtavia. Gainesvillen jälkeen maisema on edelleen pohjanmaalaisen tasaista, mutta nyt löytyy ihan eurooppalaisen näköistä metsistöä. Taivas on pilvetön, mutta päivällä lämpötila ei noussut +5 celciuksen yläpuolelle, yöllä Gainesvillessä oli pakkasta. Ennusteet kuitenkin lupailevat lämpötilojen nousevan merkittävästi parin päivän päästä.

Silta Pensacolan lahden yli
Ainiin, kerran lähti highway patrol meidän perään, mutta hidastettiin hieman vauhtia niin jäi vaan seurailemaan perässä.

keskiviikko 4. helmikuuta 2009
Netti hukassa, pojat tallessa
Mortonki!
Netin kanssa on nyt hieman taistelemista, kahdessa edellisessä hotellissa ei netti ole toiminut ja nytkin istutaan vähän kalliimman hotellin parkkipaikalla ja ryöstetään heidän lobby:n nettiä :)
Mentiin itärannikon reittiä ja yövyttiin Cocoa Beachillä, josta kävimme Kennedy Space Centerissä ja jatkoimme Orlandon kautta Gainesvilleen. Nyt jatketaan kohti pohjoista ja Tallahasseeta sekä Pensacolaa. Hotelli saatiin varattua Pensacolasta ja nyt pitäisi nettikin olla odottamassa. Illalla parempaa selontekoa...ja kuvia!

Arvatkaas kumpi on kuvasssa :)

maanantai 2. helmikuuta 2009
So long Miami
Super bowl pelattiin, baari oli täynnä ja virvokkeet virtasivat. Ilpo voitti vedonlöynnin, vaikka mun valitsema Arizonakin oli lähellä voittoa. Huomattiin että latino-aamiaiset on ylimakeita, lähes tyyliin sokerikuorrutettuja sokeripaloja. Käytin rannallakin, mutta myrskyisät tuulet haittasi vähän elbaamista.
Nyt vietetään viimeisiä hetkiä Miamissa, poikettiin vielä moikkaamassa Heliä ja Erikaa ja nyt mietitään mihin aikaan lähdetään kohti Orlandoa...tai sitäkään tiedä vielä mennäänkö Orlandon kautta. Nyt tuntuu siltä että ajatteleminenkin hikoiluttaa, lämpötila hipoo kolmeekymmentä. Pitäisköhän sitä käydä Kennedyn Space Centerissä, lounas astronautin kanssa maksaisi 23 dollaria (+38$ admission) vai mennä katsoon kaloja Sea Worldiin (77$/hlö)...saakohan sinne viedä oman virvelin.

Kalle poseeraa Miami Beachillä

Super bowl bileet irkkubaarissa

Meidän auto?

sunnuntai 1. helmikuuta 2009
Verizon sucks
Ennen reissua varmistin Verizonilta (suurin 3g operaattori) että ulkomaalaisuutemme ei ole ongelma 1kk nettiyhteyden saamisessa ja että tämä maksaisi 59.99 dollaria, mutta nyt paikanpäällä asia ei ollutkaan niin yksinkertaista. Ensinnäkin vaativat amerikkalaisen sosiaaliturvatunnuksen, eli käytännössä kansalaisuuden, sekä pysyvän osoitteen amerikassa. Pienen neuvottelun jälkeen ja siirtymällä Verizonin paikalliseen pääliikkeeseen auttoi asiaa hieman ja kansalaisuuden puuttumisen yli olisi päässyt maksamalla 400 dollarin takuurahan, mutta lopulta homma tyssäsi siihen että takuuraha palautetaan vain ja ainoastaan amerikkalaiseen osoitteeseen shekillä. Teimme sitten vielä käynnin kilpailijan (Sprint) liikkeeseen, mutta siellä sama tarina. Ainakaan joustavuudesta tai innovatiivisyydestä ei operaattoreita voi syyttää. Mulla oli raha kädessä ja netti piti saada ja heillä on haluamani tuote, mutta kauppa ei vain onnistunut operaattoreiden rautakangen kankean byrokratian takia. prkl. Noh, täytyy koittaa pärjätä hotellien wifi yhteyksillä.
Löydettiin kuitenkin jo halvempia baarejakin ja saatiin ekat amerikkalaiset blogin seuraajatkin. Pitäis kai alkaa tekeen jonkunlainen "summary in english" :)
Noh, näkeväthän ainakin kuvat.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)